Noppapelit ovat historiallinen klassikko – ota laji haltuun artikkelimme avulla
”Noppa on heitetty”, murjaisi jo Caesar aikoinaan, kun painoi hevosella ojan yli. Hän ei ollut toki ensimmäinen nopanheittäjä, vaan ajanlaskun alusta voidaan hypätä vielä toinen mokoma muinaiseen historiaan – vanhin noppalöydös on tehty Lähi-Idän Mesopotamiasta. Jo 2600 vuotta ennen ajanlaskun alkua ylhäiset kuluttivat aikaansa pelaamalla 20-ruutuista pöytäpeliä, jossa heittivät tetraedrin, eli nelitahokkaan muotoista noppaa. Ahkerat arkeologit löysivät kaivauksista jopa kivitaulun, johon on naputeltu pelin ohjeet. Kasinopelit ovat siis kiinnostaneet jo pitkään ja noppapelit ovat ehdottomasti näistä vanhimpia.
4600 vuoden aikaiset sukupolvet eivät voi olla väärässä, noppa on ehdoton peliväline satunnaisten pelitulosten saamiseen ja muutaman kasinopelin ydin. Voimme vain arvailla kuinka vanhaa perua on puhaltaa tai suudella kämmenessä pidettyä noppaa ennen heittämistä – noppapelien historia vie yhtenä nauhana kauas historian alkulehdille.
Craps noppapeli on selvästi maailman lukuisista noppapeleistä suosituin
Kasinoiden suosituin noppapeli maailmalla on Craps, vaikka Suomessa se onkin vähemmän tunnettu. Pelin on voinut kuitenkin nähdä monessa Hollywood-filmissä: mm. Snake Eyes, Casino, Timantit ovat ikuisia, Hard Eight ja Ocean’s 13 sisältävät kaikki kohtauksen, missä elokuvatähdet heittävät noppaa Craps-pöydässä.
Craps noppapeli on yksinkertaistettu muoto vanhasta englantilaisesta Hazard-pelistä, jonka on englanninkielisen kirjallisuuden isä Geoffrey Chaucer mainitsee jo 1300-luvulla ilmestyneessä Cantenburyn tarinoita. Eräät tutkijat ehdottavat peli alkuperän sijoittuvan jo ristiretkiin, jolloin sen vaikuttimet tulisivat suoraan Lähi-Idästä. Kielitieteilijät arvelevat Hazardin nimen tulevat arabian kielen az-zahr, joka tarkoittaa osuvasti noppaa. Hazard oli monimutkaisista säännöistään huolimatta suosittu Lontoossa monen vuosisadan ajan. 1800-luvulla peliä yksinkertaistettiin ja kehityksestä syntyi nykymuodossaan Craps, jonka ranskalaisamerikkalainen aatelismies ja playboy Bernard de Marigny toi New Orleanssiin vanhalta mantereelta. Siipirataskasinoiden siivittämänä Crapsista tuli nopeasti yksi Pohjois-Amerikan suosituimmista kasinopeleistä.
Craps säännöt eivät ole erityisen monimutkaisia vaan pelin oppii nopeasti
Craps säännöt on kohtalaisen helppo oppia, eikä pelin varsinkaan pääasiallisessa muodossaan pitäisi tuottaa suurempia ongelmia, sillä pelin kulku on varsin yksinkertainen. Crapsin pääasiallisena pelimuotona on aina joko Pass tai Don’t Pass. Jos noppia haluaa heittämään itse, täytyy pelaajan lyödä vetoa jommankumman tuloksen puolesta. Käytännössä lähes aina lyödään vetoa Passin puolesta, joka mielletään yleisesti tarkoittamaan pelaajan voittoa. Tällöin rahat asetetaan Craps pöydän Pass Linelle. Ensimmäiseksi pelaaja heittää kahdella nopalla Come Out -heiton. Jos noppien yhteenlaskettu silmäluku on 7 tai 11, voittaa pelaaja saman tien. Jos noppien silmälukujen yhteenlaskettu summa taas on 2,3 tai 12, voittaa kasino ja pelaajan vuoro päättyy tähän. Don’t Passia pelanneet pelaajat voittavat lukemilla 2 ja 3 ja saavat rahansa takaisin kahdellatoista.
Kaikilla muilla silmäluvuilla päädytään pelin toiseen vaiheeseen, jota kutsutaan Pointiksi. Pelaajan heittämästä silmäluvusta tulee Point ja pelaajan heittovuoro jatkuu. Tässä vaiheessa pelaajan tehtävänä on yksinkertaisesti pyrkiä heittämään sama Pointiksi valittu silmäluku uudestaan ennen kuin noppien yhteenlasketuksi silmäluvuksi tulee 7. Jos pelaaja heittää noppia saaden saman luvun uudestaan, voitetaan Pass vedolla. Jos taas heittäjä heittää ensin seiskan, voittaa Don’t Pass Line. Simppeliä!
Kuten monissa kasinopeleissä ja noppapeleissä, pystyy pelaaja lyömään myös lisävetoja lähinnä tietyistä silmäluvuista tai näiden yhdistelmistä. Tätä emme kuitenkaan suosittele, sillä casinon etu kasvaa heti huomattavasti, jos tälle linjalle lähtee. Pelin perusmuodossa taas kasinon etu on kohtalaisen pieni ja pelin palautusprosentti on noin 98,6. Periaatteessa marginaalisesti tuottoisinta olisi aina pelata Don’t Passia, mutta huomioitakoon, että heittävää pelaajaa vastaan pelaamista pidetään oikeilla kasinoilla äärimmäisen huonona tapana. Tällaista pimeällä puolella pelaamista harrastava saattaa nopeasti joutua ongelmiin, joten parasta on pelata kiltisti Passia ja toivoa, että pisteet heitetään ennen seiskaa. Nettikasinolla Don’t Pass sen sijaan on oletuksena paras vaihtoehto!
Craps pöydän hankkiminen ei ole lainkaan välttämätöntä pelistä nauttimiseksi
Yksinkertaistettuna pelipöytää ei välttämättä tarvita. Amerikassa voikin nähdä ihmisiä pelaamassa ulkona ”street Crapsia”, eli katu-Crapsia, ajankulukseen. Nimen alkuperä onkin ranskalainen, Craps on lyhennetty ranskankielisestä nimityksestä ”crapaud”, joka tarkoittaa suomeksi sammakkoa. Nimitys viittaa pelaajiin, jotka ovat kyyristyneet kadulle sammakoiden tavoin seuraamaan noppien lukuja. Peliin kuuluu olennaisesti sosiaalisuus, kivijalkakasinolla Craps-pöytä on usein se kaikista äänekkäin. Yksi toimii heittäjänä ja mukana on usein muita pelaajia kannustamassa heittäjää.
Kiinalaisten suosima noppapeli Sic Bo on levinnyt länteenkin
Kiinalaisella kolmen nopan uhkapelillä on monta nimeä. Tunnetuin on Sic Bo, joka kirjaimellisesti tarkoittaa arvokasta noppaa. Muita nimityksiä ovat dai sai, eli ”iso (tai) pieni”, filippiiniläinen hi-lo tai amerikkalaisittain big and small. Peli on erityisen suosittu Macaossa, Kiinan erikoishallintoalueella, joka on ympäri maailman tunnettu vanhana portugalilaisten siirtokuntana ja idän kasinoiden mekkana. Kuten Keno, myös Sic Bo levisi Amerikkaan kiinalaisten siirtolaisten mukana. Peli rantautui jenkkilään 1900-luvun alussa ja nykyään se on löydettävissä miltei kaikilta uuden mantereen kasinoilta. Strategiseen Crapsiin verrattuna Sic Bo on enemmän onnenpeli, pelissä aina joko voittaa tai häviää noppien heittotuloksen perusteella. Noppapeli säännöt ja pelipöytä ovat ruletin tapaiset, pelaajalla on mahdollisuus tehdä monenlaisia vetoja yhtäaikaa.
Pelistä oli myös hienostunut englantilainen variaatio Grand Hazard, jota samaan tapaan pelattiin kolmella nopalla. Amerikassa yleisempi variaatio, Chuck-a-Luck, oli ulkonäöllisesti Grand Hazardia riisutumpi versio, mutta idealtaan täysin samanlainen. Grand Hazardissa oli kasinonvihreä pelipöytä ja erityinen askellettu putkilo nopille, josta ne joka kierroksella pyöräytettiin alas. Chuck-a-Luckissa taas voitiin käyttää ”birdcagea”, eli pyöritettävää häkkiä noppien arpomiseen.
Suositut noppapelit ovat tarkkaa puuhaa – nopat tasapainotetaan huolellisesti
Monet ovat kuulleet juttuja painotetuista nopista, joilla koitetaan vilungilla saada noppapeleissä etu itselleen. Tällaisia myydään pilailupuodeissa ja ne on rakennettu raskaammiksi yhdeltä puolelta, jolloin esimerkiksi kuutoset tai ykköset osoittavat ylöspäin selvästi useammin kuin todennäköisyydet antaa odottaa. Todennäköisyyksien kannalta jokaisen luvun tulisi esiintyä 16,7 % heitoista. Painotettu noppa voi moninkertaistaa tietyn luvun esiintymiskerrat.
Nopat valmistetaan nykyään muovista, mutta alkujaan niitä on valmistettu norsunluusta tai muista luista mitä on ollut saatavilla, myös lasia, puuta ja metalleja on käytetty. 1900-luvulle asti nopat valmistettiin pienimuotoisesti käsityönä useimmiten luusta, mutta teollistuminen ja tekniikan kehitys mahdollisti muovisten noppien sarjavalmistuksen.
Nopilla on monia erilaisia muotoja käyttötarkoitusten mukaan ja niiden todennäköisyydet vaihtelevat. Pelilautojen mukana tulevat reunoista pyöristetyt nopat ovat satunnaisuuden kannalta huonoimmat, usein luvut ovat myös kaiverrettu noppaan, jolloin sen tasapainotus heittää. Näillä nopilla esimerkiksi ykkönen esiintyy useammin kuin 16,7%. Paras on kasinoiden käyttämä 33 mm halkaisijaltaan oleva punainen läpinäkyvä ja teräväreunauinen, tasasivuinen noppa. Ohuen ohut spraykerros osoittaa nopan lukemat. Nopat yleisesti valmistetaan sulattamalla muovirouhetta muottiin ja ne käyvät läpi erilaisia laatutarkastuksia, ennenkaikkea silmämääräisen tarkistuksen, jotta nopista tulee virheettömiä. Kasinonopat voidaan valmistaa myös käsityönä.
Opettele nopanheiton salat nappaamalla kunnon bonus noppapeleihin
Suositut noppapelit kannattaa ehdottomasti ottaa muiden kasinopelien tavoin haltuun runsaan kasinobonuksen avulla. Noppapelejä taitamaton pelaaja harjoittelee crapsin peluuta ja silmäluvun uusimista ehdottomasti parhaiten, kun lunastettuna on rahakas bonus, jonka kylkeen on mahdollisesti annettu monta ilmaiskierrosta. Parhaan craps bonuksen saa tietysti kauttamme, joten toimi heti ja kahmi parhaat bonukset. Kasinot eivät nimittäin välttämättä tarjoa massiivisimpia bonuksiaan kovin pitkään.
Ota hauskimmat noppapelit haltuun nappaamalla ilmainen raha, jonka kasino uudelle pelaajalle tarjoaa. Ilmaiset pelit ovat käytännössä varmasti voitokasta hupia, joten nettipelit kannattaa aina aloittaa tällä tavalla! Pelaa crapsia kasinolla ja valitse vaikka Don’t Pass Line muiden pelaajien kiusaksi. Lisää rahaa jokaisella heitolla saattaa tuoda kylkeen asetettu veto. Tulos riippuu siitä, mikä on nopan luku, joten katso tarkkaan mille kohdalle pöytää sinun panos on asetettu. Talon etu on tässä pelissä pieni, joten siksi sitä varmaan pelataankin niin ahkerasti. Nettikasinot nimittäin maksavat korkeita voittoja ja voittaessasi peruspelissä saat panoksen takaisin kaksinkertaisena. Suosittelemme, että valitset onnekkaan numeron jo tänään ja siirryt kasinolle voittamaan. Nämä pelit ovat niin simppeleitä, että ne toimivat kaikilla selaimilla!
Vilkaise nopanheiton välissä myös muita juttujamme ja lue lisää kasinopeleistä: